Siirry suoraan sisältöön

Osallistuimme ensimmäistä kertaa Solver X:ään

Osallistuimme ensimmäistä kertaa Solver X:ään, joka järjestettiin 6.11.2024 Helsingin Katajanokalla sijaitsevassa Wanhassa Satamassa. Kyseistä tapahtumaa on järjestetty Helsingin lisäksi myös Itämeren toisella puolella Tukholmassa. Solver X:n ideana on ’’Reverse Pitching’ eli Pitchaajat pitchaavat ongelmansa ja vastakkainen osapuoli puolestaan tarjoaa ratkaisua tähän ongelmaan.

Päivä alkoi puoli yhdeksältä ilmoittautumisen ja aamupalan merkeissä. Ensimmäiset ratkaisun tarjoajat löysivät pisteellemme samoihin aikoihin, joten pääsimme heti tuumasta toimeen. Koko päivä oli täynnä innostavia kohtaamisia erilaisten yritysten kanssa ja oli mielenkiintoista kuulla, miten he näkivät meidän asiamme. Nämä olivat ehdottomasti tapahtuman parasta antia, tarjoten samalla ideoita mahdollisiin muihin kehityskohteisiin.

“Päivä todella alkoi ja jatkui päätyyn saakka todella tehokkaasti. Meitä oli muutama pitchaaja paikalla heti kahdeksan jälkeen ja käytännössä heti kun saatiin ständi henkilöitettyä alkoivat keskustelut potentiaalisten palveluottajien kanssa. Casesta kerrottiin lisää ja ratkaisuajatusta sparrattiin puolin ja toisin. Meillä oli ilmeisen mielenkiintoinen Case ihan palautteidenkin perusteella todeten ja keräsimme ständillemme useampia vendoreja samanaikaisesti. Keskustelut poikivat toistakymmentä jatkotapaamista.”

Ständillä olemisen lisäksi toimitusjohtajamme Miika Mandell pääsi tapahtuman hengenmukaisesti pitchaamaan asiamme yleisön eteen ja vastaamaan heidän kysymyksiinsä. Saadut kysymykset olivat arvokkaita, koska niiden avulla saimme uutta ajateltavaa. Esityksemme sai myös kehuja sen selkeydestä ja mielenkiintoisuudesta.

Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Kuvassa on Miika Mandell puhumassa lavalla. Taustalla on englanninkielinen esitys SF Port Servicesta.

“Tapahtumassa pihvi muodostui 20+20 minuuttisen esityksen ja kysymyssarjan ympärille. Toisaalta tapahtumassa ja päivässä oli paljon muutakin. Kokonaisuutena tapahtumapäivä oli hieno kokemus, meillä oli timanttisen asiantunteva tiimi paikalla jututtamassa kärsivällisesti palveluntuottajia. Meidän Ida T. oli rakentanut ja visualisoinut hienon materiaalin pitchauksen tueksi, jolla pääsin kertomaan meidän asiamme.”

Osallistuimme ensimmäistä kertaa Solver X:ään ja kaiken kaikkiaan se oli mielenkiintoinen tapahtuma, joka yllätti meidät positiivisesti. Päivä oli oikein onnistunut ja täynnä mielenkiintoisia kohtaamisia. Kiitos niin järjestäjille kuin kaikille paikallaolijoille ajatusrikkaasta kokemuksesta.

Jos haluat lukea lisää tapahtumista, joissa olemme olleet. Suosittelen lukemaan meidän kokemuksesta Tall Ships Races 2024 järjestelyissä. Pääset lukemaan sen täältä.

Solver X:n verkkosivuille pääset puolestaan täältä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights